Koiran henkisen kasvun kannalta on tärkeää myös saada elää nuoruus ilman turhia henkisiä paineistuksia. On järkevää koettaa eliminoida kaikki lyhytkestoista pidemmät stressin aiheuttajat pois sen välittömästä elinpiiristä, sillä stressipaineiden alla kehittynyt nuoren koiran elämä kasvaa helposti vinoon.
Tällaisia stressaavia tekijöitä ovat esim. kohtuuton kuri, olosuhteiden liian nopeat ja toistuvat muutokset, laumahierarkiassa korkeammalla olevien jatkuva painostus, liian suuret vaatimukset suhteessa nuoren koiran osaamiseen jne.
Totuttelemisen asteittaisuus
Koiraa ei saada luottamaan ääniärsykkeiden turvallisuuteen, jos kouluttaja ajattelee pääsevänsä helpommalla valitessaan koiransa kokemuspohjan perusteiksi kaksi ääripäätä, esim. äänityhjiön ja metelin; täydellisen hiljaisuuden ja sielua raastavan helvetin. Sama pätee kaikkeen toimintaan: koiran itsetunto luodaan vähitellen turvallisten kokemusten saattelemana, ja niihin positiivisia mielikuvia yhdistämällä. Askel kerrallaan. Liian paljon ja liian nopeasti ei ole hyvä kenellekään- sanotaanhan, että "paras tapa pilata tuleva maailmanmestari on tehdä siitä nuorten maailmanmestari".
Ongelmien korjaaminen
Itsetunnon puutteesta kärsivän koiran traumoja on helppo syventää ja saattaa ne kroonisiksi. Riittää kun aloittaa itsevarmuuden puutteesta aiheutuvat, mutta jo toisenmuotoisiksi ongelmiksi muuttuneiden käytöshäiriöiden sinänsä hyvää tarkoittavat, mutta ärsykelataukseltaan massiiviset paikkausyritykset. Herkän koiran negatiivisia kokemuksia ihmisistä ja/tai tilanteiden aiheuttamaa pelkoa ei voi hoitaa tuhannen jättikivan ja makkarankuoriin pukeutuneen ihmisen rynnäkkö-kohtaamisella. Äärimmilleen viedyt korjausyritykset heilauttavat epävarman koiran herkkää vaakaa tempoilevasti vastakkaiseen suuntaan, eikä koiralle näin suoda tilaisuutta päästä tasapainoon tuntemustensa kautta.
Kiirehtimällä korjattu koira vaatii tulevaisuudessa vielä suuremman korjauksen, eikä korjattu koira ole koskaan ehjän veroinen. Ja mitä epätoivoisemmaksi omistaja tässä edistymättömässä projektissaan tulee, sitä suuremmalla paineella toteutetaan korjauksen korjaus. Ratkaisua ei todennäköisesti näillä metodeilla voi löytää, jos ongelman perussyy eli epävarmuus on jo alusta lähtien jätetty huomioimatta.



